Kuinka matkaan kohti itseni kokoista ilmiötä uupumatta odotusten edessä?
Näillä keinoilla onnistut ajanhallinnassa
Multitasking, suuret odotukset, somen luomat illuusiot, monen asian hallinta entisen yhden osa-alueen sijaan. Paineet sekä työn- ja vapaa-ajan sekoittuminen kuin drinkki ravistettuna. Kuulostaako tutulta ilmiöltä?
Ei hätää, sillä kaikki on edelleen omissa käsissämme.
10 vuoden ajan myyntitiimejä johtaneena ja rakentaneena olen oivaltanut miten tärkeässä roolissa on oman työn suunnittelu ja ajanhallinta. Kun kehitetään yksilöitä, jokainen lähtee erilaisesta taitotasosta. Liiderillä on vastuu näyttää suuntaa ja luoda olosuhteet onnistumiselle, mutta pallo on myös sinulla. Tällöin palataan jälleen oman työn suunnitteluun ja ajanhallintaan.
Ihmisellä on luonnollinen tarve tuntea hallinnan tunnetta ja hektisessä työelämän arjessa oikeanlainen ajanhallinta nostattaa itsevarmuutta ja parantaa tehokkuutta. Puolestaan puutteellinen ajanhallinta voi pahimmassa tapauksessa viedä uupumuksen partaalle.
Kuka on Timo Avdo?
Tällä kaverilla on sydän paikallaan. Hän on johtanut mm. jälleenmyyntiä Huaweilla useamman vuoden ja ennen sitä tehnyt uraa myymäläpäällikkönä pohjoismaalaisessa kuluttajaelektroniikkaketjussa.
Timon henkilökohtainen tarina on esimerkki sitkeydestä. Kahden kulttuurin välissä kasvaneena, äidin menettäneenä, suomenkielen toisena äidinkielenä opetelleena ja pelkällä ammattikoulututkinnolla hän on pystynyt selättämään ison osan epäilijöitä, kasvamaan henkisesti ja menestymään johtotehtävissä jo alle 30-vuotiaana.
Silti tärkein oppi matkan varrelta on ollut ymmärtää hymyilyn merkitys ja kuuntelun voima. Tällä hetkellä hän hymyilee ja kuuntelee kehitysjohtajan roolissa Strongest Groupilla.