Lauri Laaksonen
Lauri Laaksonen
Vastuullisuus- ja viestintäpäällikkö, LähiTapiola Pohjanmaa Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Yhtiö osana paikallista yhteisöä
Lauri Laaksonen toimii LähiTapiola Pohjanmaan vastuullisuus- ja viestintäpäällikkönä. Yhtiön omistavat sen n. 87 000 pohjalaista asiakasta toiminta-alueella, joka ulottuu rannikkoa pitkin Kristiinankaupungista Kokkolaan. Toisin sanoen, lähes joka toinen alueen asukas on yhtiön omistaja-asiakas.
Puheessa Lauri nostaa esiin konkreettisia esimerkkejä, kuten liikenneturvallisuusprojektit, nuorten mielenterveyttä tukevat hankkeet ja yhteistyön alueen eri toimijoiden kanssa. Nämä yhteiskuntavastuuteot eivät ainoastaan tue paikallisyhteisöä, vaan yhdistettynä liiketoiminnan uudistuksiin ne ovat tehneet LähiTapiola Pohjanmaasta Suomen nopeimmin kasvavan vakuutusyhtiön.
Lauri korostaa myös, miten keskinäisyys – asiakasomistajuus – on kaiken tämän toiminnan perusta. Asiakasomistajuus varmistaa, että asiakkaiden tarpeet ohjaavat päätöksentekoa, ja mahdollistaa kestävän kasvun yhdistettynä merkittävään paikalliseen vaikuttavuuteen. Puheenvuoro tarjoaa konkreettisia oivalluksia siitä, miten liiketoiminta ja yhteisöllinen vastuu voivat kulkea käsi kädessä, luoden sekä yhteisölle että yritykselle menestystä pitkällä aikavälillä.
Työssään Lauri ja hänen tiiminsä vastaavat paitsi yhtiön paikallisesta näkyvyydestä myös yhteiskuntavastuullisten tekojen toteutuksesta. Asiakkaidensa omistamana paikallisena vakuutusyhtiönä ja alueensa markkinajohtajana LähiTapiola Pohjanmaalle on sydämenasia olla mukana edistämässä pohjalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta sekä alueen elinvoimaisuutta. Henkisen hyvinvoinnin ja liikenneturvallisuuden parantaminen ovat esimerkkejä yhtiölle tärkeistä teemoista, joiden parissa on tehty vaikuttavia tekoja jo useamman vuoden ajan.
Ennen nykyistä rooliaan Lauri toimi Osuuskunta Viexpossa markkinoinnin ja viestinnän sekä klusteritoiminnan parissa. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden tohtori, ja on tutkimuksen sekä opintojen kautta syventänyt osaamistaan asiakasarvon luomisesta. Yhteinen teema Laurin koulutus- ja työuralla onkin ollut juuri se, miten asiakkaiden kokemaa arvoa voidaan edistää olemalla läsnä asiakkaan elämässä eri tavoin. Tähän nivoutuu niin viestinnälliset ja markkinoinnilliset toimenpiteet kuin yhteiskuntavastuulliset teot.